Anu Ontronen on mezzo-sopraano jonka ääni on nuoresta iästä huolimatta harvinaisen ”suuri, täyteläinen, tumma ja lavea” (HS, 8.1.2016). Kaudella 2016/17 Ontronen työskentelee solistiharjoittelijana Suomen Kansallisoopperassa jossa hän debytoi syyskuussa 2016 Straussin Elektran kolmannen palvelijan roolissa. Hänen muita roolejaan tällä kaudella ovat mm. Figaron häiden Marcellina, Lentävän Hollantilaisen Mary sekä Jevgeni Oneginin Larinan.

Ontronen on valmistunut oopperalaulajaksi (MA) Wienin Universität für Musik und Darstellende Kunst – yliopistosta erinomaisella arvosanalla. Wienissä hän opiskeli laulua professori  Edith Lienbacherin johdolla ja teki lisäksi näyttelijäntyön opintoja Reto Nicklerin luokalla. Aikaisempia opintoja Ontronen on thenyt mm. OAMK:ssa ja Metropolia-ammattikorkeakoulussa.

Ontrosen aikaisempiin rooleihinsa lukeutuvat mm. Mozartin Taikahuilun Kolmas nainen (Metropolia 2012), Rossinin Il Viaggion Melibea (MDW 2015) sekä Verdin Falstaffin Mrs Quickly (Schönbrunnin linnateatteri 2016).

Ontrosen kisamenestys on ollut erinomaista, hän sijoittui 2. sijalle Lappeenrannan laulukilpailuissa 2016 ja sai myös liedin erikoispalkinnon. Vuonna 2014 Ontronen sijoittui jaetulle 1. sijalle Kangasniemen laulukilpailussa. Lisäksi hän on Matti Salmisen säätiön vuoden 2012 stipendiaatti.

Oopperan lisäksi Ontronen on kysytty oratoriosolisti ja hän on laulanut useita liedkonsertteja Suomessa ja Itävallassa.

Anu on aloittanut lauluopintonsa Savonlinnan Taidelukiossa Chieko Okabe-Silvastin johdolla. Vuonna 2011 hän valmistui Laulunopettajaksi OAMK:sta opettajinaan Sari Hourula ja Airi Tokola ja vuosina 2011-2013 Ontronen opiskeli laulajaksi Metropolia AMK:ssa Sirkku Wahlroos-Kaitilan johdolla. Ontronen on osallistunut mm.Helen Donathin, Krassimira Stoyanovan ja Franz Lukasovskyn mestarikursseille.